1515347.jpg1515347.jpg1515347.jpg

Tokoilu on nyt sitten aloitettu "tosissaan" toukokuun ajaksi; lupauduimme KASsin joukkueeseen tokon joukkue-SM -kisoihin. Nehän pidetäänkin tänävuonna Oulussa kesäkuun alussa joten kauaksi ei tarvitse matkustaa, tosin "kotikisoissa" on sitten enemmän tuttuja kehän laidalla ja jännitys sen mukaista ; ) piiloon ei pääse...  Saapa nähdä, jänskättää jo etukäteen, varsinkin kun tokoura alkaa heti Suomen isoimmista tokokarkeloista.

Tällä viikolla ollaan ehditty jo pitää kahdet yhteistreenit joissa olen Kapon osalta yrittänyt harjoituttaa mahdollisimman paljon paikallaoloa ja häiriöiden "sietoa". Ihan hyvällä mallilla tuntuu olevan, nyt jo kahden yhteistreenin jälkeen paikallaolo on mennyt tosi paljon eteenpäin, ehkä (kyllä) saan sen kuntoon ennen kisoja. Luoksepäästävyys on kunnossa, välillä ei meinaa vaan malttaa istua sivulla vaan nousee seisomaan.

Seuraamispaikka on vähän kuulemma liian takana, itse olen sen siihen kohtaan opettanut kun luulin välillä että koira on liian edessä. Sitä pitää yrittää vähän nytkäyttää eteenpäin. Samoin perusasentoa voisi ottaa pikkuisen eteenpäin.

Liikkeestä seisahtumisia ja maahanmenoja kun otin pe/la niin tänään Kapsu yritti tehdä niitä useampaan otteeseen seuraamisliikkeen aikana joten en aio pysäytyksiä nyt ottaa yhtään seuraamisen yhteydessä, vapaamuotoisesti vaan esim. lenkillä.

Luoksetulo on ihan ok. jos muistan pitää omat jalat ihan kiinni toisissaan niin ettei Kapseli pääse puskemaan jalkojen välistä kun se on siitä mukavampaa kuin sivulletulo...  Hyppyä ei olla nyt otettukaan kun eri kentillä ollaan treenailtu, pitää käydä kokeilemassa sitä hallissa.

Eipä siinä alokasluokassa muuta olekaan, eiköhän ne liikkeet saada läpi vietyä vähintäänkin kohtalaisesti, ainakin jos ei mitään yllättävää häiriötä ilmaannu kehän laidalle. Kaikki lentelevät pörriäiset, linnut, lehdet yms. myös ovat suurehko riski, Kapselilla on suuri saalisvietti ja se mielellään säntää kaiken liikkuvan perään... perjantaina kyllä pääsin sen komentamaan siitä kun nousi kerran paikallaolosta jonkun ötökän perään. Se on positiivista että kun Kapselia on päässyt ojentamaan jossain tilanteessa niin näköjään se ei tee samaa juttua ihan heti uudestaan (kop kop koputan puuta) näissä tokojutuissa näyttää siltä ainakin, vaikka arkielämässä tuntuu että saa komentaa samasta asiasta kerta toisensa jälkeen.

Ja kaikenkaikkiaan, vaikka itselläni tämä tokoilu oli jostain syystä nyt taas vähän taas taka-alalla (ajattelin ettei jakseta nyt treenailla) niin koira tuntuu innostuneen asiasta ja minäkin sen myötä. (Olen selitellyt ettei Kapseli oikein sovi tokokoiraksi kun se ei ole niin miellyttämisenhaluinen yms. hyviä tekosyitä jotka täytyy kyllä ainakin tämänpäiväisen treenin perusteella perua...) Eli positiivisella mielellä nyt ja toivottavasti vielä kesäkuun alkaessa ja kisojen koittaessa : )