lauantai, 7. helmikuu 2009

Käytiinpäs taas juoksentelemassa...

Nonnii, pitihän se arvata että kun hehkuttaa ennen kisoja niin ei se sit onnistu Hymy

Koira meni kuitenkin hyvin, vauhti oli kohdillaan (ja kamalaa räksytystä ja rähinää tuli suusta...), kontaktit ok. ja pujottelu väärältä puolelta! Hyppyhässäkät olivat myös hyvät ja sujuvat, Kapseli kääntyy tosi pienessä tilassa.

Ne virheet tulivat sitten ohjauksesta; molemmilla radoilla oli 1 kohta joissa olin väärin sijoittautunut (en siihen mihin olin kuvitellut meneväni) joten sössin koiran esteen ohi. Toisella radalla Kapseli kävi moikkaamassa samalla (kiellon ottaessaan) tuomaria ja sit vielä tiputti riman kun vedätin loppuesteitä.  Lisäksi ekalle radalle lähtö oli tosi hätäinen; olin Kapselia käyttämässä ulkona ja kun palasimme sisälle halliin, meitä kuulutettiin jo valmistautumisalueelle. En ehtinyt edes vaihtaa kenkiä /riisua toppakamppeita joten ihan hyvin siihen nähden kipittelin (?) radalla.

Ainoa koiran moka oli ekan radan putken ohitus, se ei "imassutkaan" sisään ja minä pyyhälsin jo vauhdilla eteenpäin enkä edes kattonu menikö se sinne. Piti laittaa sit uudestaan. Oli vähän oudossa kulmassa, koira ei nähny putken suuta (?).

Mutta summa summarum, oon tyytyväinen, nää oli ekat kisat pitkään aikaan ja hauskaahan siellä radalla taas oli vaikka virheitäkin tuli. Myyrä on sit huomenna, tsemppiä!

sunnuntai, 25. tammikuu 2009

tammikuu loppuuuu

Agiliitoa taas kuluneen viikon aikana 3x activedogilla, elukka menee niiiin hyvin! Toivottavasti kisoissakin onnistuisi, ilmoitin sen OKK:n kisoihin lauantaille 7.2 kahteen starttiin. (Satu & Myyrä, edustakaa te sit sunnuntaina kun me ei päästä..)

Muuten ei ihmeempää, vähän tokoa siinä sivussa mut ihan leikkimielellä, luun järsimistä ja lenkkeilyä siinäpä se. Kapseli päätti aloittaa myös karvanvaihto-operaation, täytyis harjailla että sais sen nopeemmin (?) ohi. Kohta päästään taas joen jäälle harjoittelemaan pikalähtöjä moottorikelkkojen jahtaamisen merkeissä, pitkän aikaa kun on joutunut tyytymään pelkkiin teeriin tms. mitä metsä on pullollaan. Niin, annan sen välillä jahdata vaikka noin voimakasta saalistusviettiä ei ehkä kannattaisi ruokkia, mutta kun se on sen lempilaji ja siinä saa sellaista liikuntaa mitä ei muuten saisi (pikalähdöt) ;) tietysti vain silloin kun siitä ei aiheudu mitään vaaraa. Ja sitäpaitsi se tulee (melko) hyvin kutsusta pois.

Tässä vielä kuva Kapselin lokoisista oltavista, tosin nyt pitää rajoittaa ettei oo karvaa jokapaikka täynnä!

perjantai, 16. tammikuu 2009

agilitytreeniä

No niin, sitten takaisin Kapseli-aiheisiin juttuihin, sen treeniblogihan tämä oikeastaan onkin... Kapsu on käynyt agilitaamassa Activedogin hallilla ihan kiitettävästi viimeaikoina, tälläkin viikolla ollaan ehditty sinne jo kolme kertaa. Vauhtia on tullut taas lisää ja tänään tapahtui sellainenkin edistysaskel että koiruus pujotteli ihan oikein "väärältäkin puolelta" pienen painostuksen jälkeen. Ja ennennäkemättömällä vauhdilla Hymy kun olin vähän ensin moittinut väärästä aloituksesta. Kapsuhan on sellainen tyyppi joka tekee tukka putkella sen jälkeen kun on saanut vähänkään moitetta asiasta jonka se itsekin ymmärtää töpänneensä.

Toisaalta vauhdin myötä on tullut liikaakin intoa; koiruus käy tekemässä "itsenäisesti" rataa silloinkin kun pitäisi olla tekemättä mitään, enkä ole siitä oikeastaan oikaissut, saapa nähdä meneekö liian pitkälle sitten... toisaalta se kuuntelee radalla ihan kiitettävästi eli ei ala siellä sooloilemaan, joten annan sen nyt intoilla itsekseenkin...

Seuraavaksi sitten vaan kattelemaan kevätkauden kisoja, alkaa olla ihan kakkosluokan tasoinen koira jo Silmänisku

keskiviikko, 7. tammikuu 2009

If you change your mind ; )

Kamera hajos joten Kapselista ei nyt oo uusia kuvia tarjolla, laitetaan arjen piristykseksi vielä joulutunnelmaa abba-show:sta Kieli ulkona onhan tuota glögiäkin vielä vähän jäljellä, eihän siitä joulusta niin pitkä aika vielä oo, eihän...

maanantai, 29. joulukuu 2008

Onnekasta Uutta Vuotta 2009!

2185436.jpg